Puola = paras

Turkulaisena olen tietysti päässyt hyödyntämään Wizzairin todella edullisia lentoja Gdanskiin, kahteen otteeseen vajaa kaksi vuotta sitten sekä ensimmäisellä reissullani noin vuotta sitä aiemmin. Gdanskiin lähteminen täältä on vähän sama kuin lähtisi Tukholmaan, paitsi parhaillaan vielä halvempaa. Lisäksi Puolan hintatason takia reissun kokonaiskustannukset jäävät usein matalammiksi. Kun me lähdemme poikakaverini kanssa Puolaan, syömme useammin ravintoloissa kuin missään muualla ja käymme reilusti ostoksilla.

Olen ennen Gdanskia ollut perheeni kanssa Krakowassa, jossa viihdyin todella hyvin. Puola näin oli minulle jo ennestään tuttu. Gdanskiin lento kestää Turusta noin tunnin, ja lentoasemalta pääsee edullisesti bussilla keskustaan. Otimme kuitenkin ensimmäisellä reissullamme taksin, koska lento oli perillä vasta myöhään illalla ja majoituspaikkamme ei ollut keskustassa vaan lähiössä. Olimme varanneet huoneiston yksityiseltä vuokraajalta, jolla oli pari muutakin asuntoa samassa rakennuksessa. Saimme todella edulliseen hintaan kaksi makuuhuonetta, keittiön ja helkkarin ison kylppärin. Edes sijainti syrjemmässä ei haitannut, koska raitiovaunut kulkivat läheltä ja nehän Gdanskissa ovat edullinen tapa liikkua. Toista makkaria emme edes tarvinneet :)





Kotilossa ei ole mitään antamassa mittakaavaa, mutta kyseessä oli VALTAVA kaveri.

Puolassa rakennuskanta on hieman rähjäisempää, mutta matkailuun tottuneelle siinä ei ole mitään uutta. Oli kiva yöpyä nimenomaan lähiössä, sillä siellä näimme normaalia elämänmenoa (mm. autokoulun autot liikkuivat tosi tiheään ohitsemme) ja pääsimme ostoksille lähikauppaan.




Gdanskista on hyvät rautatieyhteydet ja lähijunalla pääsee edullisesti lähikaupunkeihin Sopotiin ja Gdyniaan, joita kumpaakin suosittelen visiiteille.


Minulle ei ole selvinnyt, mitä nämä isot kukkalaitteet oikein ovat, mutta niitä siellä myydään tiheää.

Karkkikukkakimppu! Olisiko ollut mahtava ystävänpäivälahja!
 Gdanskin vanha kaupunki henkii keski-Euroopan henkeä, kaunista rakennusta on vieri vieressä. Kokonaisuutena voisin sanoa, että kaupunki on kuin Krakowa pienessä ja tiiviissä koossa. Itse en ole suurten kaupunkien ystävä, joten tämänkokoinen kaupunki on lyhyelle visiitille vähintäänkin riittävä.




Ravintoloissa ruoka on halpaa. Toisinaan sitä kuitenkin erehtyy nauttimaan ateriansa kansainvälisissä ketjuissa, joita Suomeen ei ole rantautunut. KFC Suomeen ja pian!



Sitten hieman lähikaupungeista ja muista kivoista paikoista. Sopot on vanha rantakohde, jossa on ollut turismia jo kauan. Siellä on pitkä hiekkaranta, mutta veden leväisyyden vuoksi emme kuitenkaan reissullamme päässeet uimaan. Rannalla sijaitsee myös suomalaisittain hauskasti nimetty valtavan pitkä laituri, eli Molo.


Molo se siellä kuvassa taustalla (tirsk).

Sopotissa on myös tämä eriskummallinen vino talo, alkaa päätä särkemään kun sitä katsoo...



Gdanskissa sijaitsee myös hieman syrjemmässä oleva Galeria Baltycka -ostoskeskus, jossa on kauppoja suuremmankin shoppailuintoilijan tarpeet täyttämään. Sinne pääsee helposti junalla tai raitiovaunulla, tai voi kävellä keskustasta kuten me teimme kerran (matka on tosin liian pitkä, etenkin jos meinaa jaksaa kävellä vielä ostarin sisällä..). Hintataso on niin halpa, että itse laskin jääväni voitolle, jos ottaisin mukaan lisämaksullisen matkalaukun ja täyttäisin sen edullisilla hiusväreillä ja muulla kosmetiikalla. Niitä kannattaa ostaa, mikäli on yhtään hintatietoinen. Esimerkiksi Olia-hiusväristä saa Suomessa pulittaa reilusti yli kymppiä, mutta tuolta sen osti viiteen euroon. Eikä vie paljoa tilaa laukussa, kun heittää laatikon kylmästi roskiin.

Toisella reissullamme majoituimme hostellissa ihan keskustan tuntumassa, aiemmin näytinkin sporttiteemaisen hostellihuoneemme.

Huomaa reput: Wizzairin rajoitusten mukaan vain suunnilleen repun kokoinen kassi kuuluu lipun hintaan. Parin päivän reissutarpeet toki mahtuvat mukaan, meillä jopa vähän shoppailua...

Tämäkin sijaitsi siis seinällämme...!
 Olen matkaillessa tottunut siihen, että ihan kaikkialta ei saa ihan samoja juomia kuin Suomesta. Yleensä siideri on kuitenkin se perusjuttu, jota löytyy edes joku versio. No ei kuitenkaan Gdanskista joka baarista, ja tilaamani Somersby olikin omenanmakuinen olut! Ihan hyvä tosin, vaikken oluen ystävä olekaan...


Tämänkaltaisilla annoksilla hintaa ehkä viiden euron kieppeillä.

Rautatieasema.

Jäätelöannos ostoskeskuksessa.

Pienestä räkälägrillistä ostettu valtavan iso burgeri, johon tuli valehtelematta kauhallinen valkosipulikastiketta. Hintaa muistaakseni puolitoista euroa ja lopputuloksena ähky.

Gdanskissa ja sisarkaupungeissa vesi on läheinen elementti, mikä on minulle luontoihmisenä tosi kiva piirre urbaaniympäristössä.


Pehmiksellä on pituutta.
Gdanskia voin suositella oikeasti ihan kaikille, koska se on helppo ja jollain tapaa kotoisa paikka. Palveluita on tarpeeksi ja välimatkat lyhyitä, joten huonojalkaisille tai perheellisille tämä lienee mahtava juttu. Opiskelijakin voi kokea olevansa täysverinen yhteiskunnan kansalainen Puolassa, kun voi kevyesti mennä mihin tahansa ravintolaan ruokailemaan...:) Asiakaspalvelu on verrattain tylyä, suunnilleen samaan tyyliin kuin Baltian maissa, mutta sen ei kannata antaa häiritä - maassa maan tavalla. Suuret turistimassat eivät ole Gdanskiin löytäneet, eivätkä välttämättä sitä koskaan tule kansoittamaankaan. Ehdottomasti kohteita, joihin palaan vielä!

Kommentit

Suositut tekstit