Islanti: Viking world

Islanninreissumme ensimmäiseksi kohteeksi sijaintinsa vuoksi muodostui viikinkimuseo, johon pääsi kätevästi autolla. Se sijaitsee lähellä lentokenttää, joten se lienee monelle matkaajalle joko reissun ensimmäinen tai viimeinen kohde. Etenkin me kaksi viikinkimaailmasta kiinnostunutta pingoimme sinne heti.

Paikan ehdottomasti vaikuttavin nähtävyys on alkuperäisen viikinkilaivamallin mukaan rakennettu, aidonkokoinen jäljitelmä. Siihen pääsee myös kävelemään kannelle ja fiilistelemään viikinkien elämää.



Viikinkien käyttämä hautaustapa oli laittaa vainaja veneeseen, ja antaa veneen lipua pitkin vettä pois.


En ole itse mikään suurin museoiden ystävä, joten yleensä en niistä saa hirveästi irti. Historiasta kiinnostuneille täällä oli kyllä jännää kamaa ja etenkin informatiiviset infotaulut.



Miniatyyriversio viikinkikylästä.
Museon elämyksellisin osio oli kuulokkeet päässä kuljettava polku, jonka varrella kuultiin tarinoita muinaisista viikinkijumalista. Aihe on minulle kiehtova, ja toteutus oli mielenkiintoinen.




Ihan kiva museo nähdä, mutta jos pitäisi valita Islannin lukuisten luonnonkohteiden ja tämän välillä, niin luonnonkohteet voittaisivat hetkessä.

Kommentit

Suositut tekstit