Dubaihin lähtemisen tunnelmia

Meillä on ollut tapana käydä toisinaan reissussa perheeni, eli vanhempieni ja aikuisen siskoni kanssa. Moni ihmettelee, miksi kaksi aikuista haluaa reissata vanhempiensa kanssa. Miksipä ei? Yleensä nämä reissut ovat olleet eksoottisuudeltaan sarjaa Kanaria, ja tällä kertaa mietinnässä oli Dubain lisäksi mm. Gambia. Ilmoitin, että Dubai on minua maailmassa vähiten kiinnostava paikka, ja sinnehän se äiti sitten meidän lennättää.

Miksikö Dubai ei kiinnosta minua? Tahdon matkakohteeltani historiaa, luontoa ja kulttuuria. Koska Dubai on rakennettu vasta lähivuosina ja on iso kaupunki, ei sieltä käsittääkseni mitään näistä löydy. Järkyttävät määrät pröystäilyä, överiä kuluttamista ja maailman isointa/hienointa/kalleinta nähtävyyttä ja pilvenpiirtäjää ei suoraansanottuna kiinnosta minua lainkaan. Uusissa rakennuksissa ei mielestäni ole mitään mielenkiintoista. Vielä kun lisätään kuvioon uskonnon takia ilmeiset tarkat käyttäytymis-ja pukeutumissäännöt ja se fakta, että kaupunki on rakennettu autolla kuljettavaksi, on minulla todella isot ennakkoluulot.

Pakkaaminen menossa. Huom Marokosta ostettu kamelinnahkareppu! Palvellut kuin unelma, ja on hienokin.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että reissu kuin reissu, kivaa on silti. Etenkin jos kohteessa on edes lämmin. Toivon kovasti, että löydän Dubaista jotain minulle mieluisaa, ainakin lukuiset eksoottisimpiin kulttuureihin kuuluvat ravintolat kiinnostavat. Ongelmaksi tuon luvatun melko kesäisen kelin ja tiukkojen pukeutumissääntöjen (kuulema polvet ja hartiat pitäisi peittää) välimaastossa muodostuukin pakkaaminen. Lennämme Norwegianilla, emmekä ottaneet maksullisia ruumaanmeneviä laukkuja lainkaan. Huomasin, että suurin osa lempikesävaatteistani on melko paljastavia, joten jouduin tosissani kaivelemaan kaappia kivojen ja silti vilpoisten vaatteiden löytämiseksi. Mukaan lähteekin:

- hartiat peittäviä T-paitoja
- farkkucaprit, maksihame ja hieman polvien yläpuolelle yltävä hame (tätä pidän varmaan sukkisten kera iltaisin)
- pari pitkähihaista paitaa, ohuempi ja paksumpi

Oman poikaystäväni kanssa en muuten Dubaihin ikinä lähtisi, sillä siellä julkiset hellyydenosoitukset kuten pussailu ja halaaminen ovat kiellettyjä. Mutta esimerkiksi miespuoliset ystävykset voivat kulkea käsi kädessä?! Ymmärrän kyllä, ettei meidän länsimainen kulttuurimme ole ainoa oikea saati mikään paras mahdollinen, mutta kamoon - rajoittaa maailman tärkeintä asiaa eli rakkautta? Itselleni tällainen tuntuisi todella teennäiseltä oman miehen kanssa.

Asia mitä reissusta oikeasti odotan innolla, on hotellimme. Varasimme Gateway Hotel-nimisen majapaikan, johon kuuluu matkailusivustoilla kehuttu aamupala. Hotelliaamiainen on lempiasioitani maailmassa :) Toivon kovasti, että hotellin uima-altaan vesi on lämmitettyä, jotta pääsen vesipetoilemaan meren lisäksi myös siellä.

Lähtö reissulle on torstaina, palaillaan asiaan reilun viikon päästä!

Kommentit

Suositut tekstit