Suomenlinna

Kesä senkun etenee ja vauhti kovenee. Varmasti moni muukin havaitsee elämässään kesän tuovan lisää kaikkea - matkoja, ruokaa, juomaa, sosiaalisuutta, jaksamista. Olen itse viettänyt niin vauhdikkaan pariviikkoisen, että tätä ei jaksa kuin pari kertaa vuodessa. Nyt hetkeksi takaisin arkeen (jos sitä kesällä onkaan) palanneena palaan hieman parin viikon tunnelmiin. Ensimmäisenä listallani on Helsinki, jonne tein pika-ja extempore-visiitin pari viikkoa sitten. Poikaystäväni lähti työpaikan koulutukseen, joten pääsin hänen siivellään hetkeksi katselemaan pääkaupungin menoa. Helsinkiläinen kaverini lähti oppaakseni Suomenlinnaan, jossa en ole aikaisemmin käynyt.




Ennen reissua minulla ei ollut mitään käsitystä Suomenlinnasta, paitsi "pakko käydä"-meininki, jota siellä vierailleet toitottavat. Itse asiassa pidin saarta enemmänkin luontokohteena, mutta siellähän oli oikeasti asutusta ja hirveä määrä palveluita! Oli ravintolaa, kahvilaa, jätskikojua, museota sun muuta. Suomenlinnaanhan pääsee kätevästi lautalla, joka maksaa saman verran kuin paikallinen joukkoliikenne. Pieni merimatka on tällaiselle henkiselle merirosvolle aina kiva juttu. Jos minun pitäisi valita asuinpaikka Helsingissä ihan vapaasti, niin kyllä se kallistuisi Suomenlinnaan. Ihania vanhoja rakennuksia ja pikkuisen kalastajakylän tunnelmaa! Vierailupäivänämme meri vellosi tuulessa valtoimenaan ja muutenkin oli oikeasti tuulisimmilla paikoilla kylmä, mutta kauniina kesäpäivänä ihan ehdoton piknik-kohde.







Meille visiitti oli tosi pikainen, sillä minun piti ehtiä kotimatkalle poikakaverin kyydissä. Seuraavalla kerralla aion testata jotain kahvilaa tai ravintolaa (jos en sitten tule piknikille) ja tutustua johonkin museoista. Nyt kävelyä tuli lyhyessä ajassa sen verran, että jalat olivat illalla kipeät. Eli hyvät kengät jalkaan ja eikun Suomenlinnaan!

Eksyimme kulkemaan jotain pientä polkua "oikotienä" ja löytyi hienoja ja varmaan harvan kulkemia seutuja!



Kommentit

Suositut tekstit