Matkailu ja eri maihin samastuminen

Eilistä Euroviisufinaalia katsellessani huomasin eri maiden esityksiä aikaisemmin näkemättäni kannattavan jo valmiiksi tiettyjä maita ja suhtautuvani neutraalisti muihin. Tietenkin nähtyäni tietyn maan esityksen saattoi mieleni muuttua suuntaan tai toiseen, mutta jäin silti miettimään, mistä nämä lähtökohtaiset erilaiset suhtautumistavat maihin juontavat juurensa?

Olen siis matkaillut jonkin verran eri maissa, mutta ynnäillessäni eri maihin suuntautuneita matkoja ja niissä vietettyjä aikoja yhteen tulin siihen tulokseen, että laskennallisesti olen ollut Irlannin jälkeen eniten Espanjassa, joten näitä kahta maata minun tulisi kannattaa kaikessa eniten. Pidän kovasti irlantilaisista ja maa jätti minuun jälkensä, joten seuraan kyllä edelleen melko tiiviisti maan tapahtumia ja toivon heille menestystä kaikessa. Sen sijaan Espanja ei ole millään tasolla sydäntäni lähellä, vaikkei siinä periaatteessa mitään vikaa olekaan. Laskin olleeni elämäni aikana Espanjan rajojen sisäpuolella ainakin kuusi viikkoa, joten eikö olisi loogista tuntea jonkinlaista kiintymystä sikäläisiin? Minulle ei vaan espanjalaisessa kulttuurissa ole kerrassaan mitään tarttumapintaa, enkä oikein ymmärrä sieltä loma-asunnon ostaneita - onhan niitä mielenkiintoisempiakin paikkoja, joissa on lämmintä!

Fuengirola ja ruokaa puussa.

Toinen yllättäen neutraaliksi jäävä maa on Venäjä, jossa olen vieraillut kahdesti ja heikäläisiä tavannut Suomessa melko paljon. Sekä suomalainen että muu länsimainen media on tällä hetkellä niin suuressa lynkkauksessa Venäjää kohtaan, että periaatteessa sympatisoin heitä. Tietysti on totta, että maassa vähemmistöjen oikeuksia on poljettu ja ulkopolitiikka on hieman kyseenalaista, mutta mediamme värittää ja liioittelee tätä kyllä räikeästi. Pahinta kaikessa on, että medialukutaidottomat eli kansan valtaosa ihan oikeasti uskoo kaikki nämä jutut. Mutta asiaan palatakseni, Venäjä muodostaa siinä mielessä poikkeuksen meidän naapurimaanamme, että en oikeastaan tunne mitään sukulaisuutta heitä kohtaan. Toki venäläisessä kulttuurissa on monet asiat paljon paremmin kuin meillä, esimerkiksi vanhusten arvostaminen menee ihan eri tasolla. Persoonakysymyksiähän nämä ovat mihin kukin tuntee yhteenkuuluvuutta, minulla ja Venäjällä ei vain loksahtanut jokin paikoilleen.

Sitten muut naapurimaamme ja Pohjoismaat yleisesti. En itse kuulu niihin ihmisiin, jotka toivovat Suomen hävitessä että kaikki on hyvin, kunhan Ruotsikin häviää. Pidän itse aina naapureiden puolta, jos oma maamme ei menesty. Vaikken pitänytkään Ruotsin Euroviisujen voittajakappaleesta, olen silti tyytyväinen, että voitto meni heille. Samaa olisin ajatellut Norjasta, Islannista, Tanskasta, Islannista ja Virosta. Tänä vuonna Viron kappale oli ehdoton suosikkini. Tämän pohjalta voisi siis sanoa, että tunnen pohjoisiin maihin huomattavasti suurempaa yhteenkuuluvuutta kuin muihin. Vaihdossa ollessani norjalaiseen tyttöön tutustuminen tuntui turvalliselta, ja kotimatkalla välilaskut Norjassa ja Ruotsissa olivat minulle käytännössä jo kotona olemista. Etenkin Islanti on jollain selittämättömällä tasolla minulle se kumppani, jota tahdon kannattaa.

Joku kirkko Tukholmassa. Tämän jälkeen söin maailman parhaan täytetyn sämpylän jossain Södermalmin ihanassa kahvilassa.

Olen matkustellut Euroopan ulkopuolelle vain pohjoisiin Afrikan maihin, enkä voi sanoa varsinaisesti olleeni kotonani niissä. Sen sijaan käymättömistä maista esimerkiksi Kanada on se, mistä pidän jo valmiiksi - ehkä koen heidät pohjoista asuttavina jollain tasolla meidän sielunveljiksemme? Pohjoisilla äärirajoilla asuminen on mielestäni todella kiehtovaa historiallisessa kontekstissa. Miten joku hullu on pystyttänyt elämänsä niin karuihin olosuhteisiin ja pärjännyt? Pohjoisuus nousee mielessäni sen verran yhdistäväksi tekijäksi, että pohjoisen kansoihin samastuminen on minulle luonnollista. Olen myös pitänyt jokaisesta käymästäni pohjoisen maasta, ja esimerkiksi Tukholma on minulle tutumpi paikka liikkua kuin vaikkapa Helsinki.