Ihana, ruuhkainen Hallstat
Varasimme mieheni kanssa lennot Ljubljanaan jo viime syksynä, kun kaverin houkuttelemina innostuimme ostamaan liput Metaldays-festareille Sloveniaan. Kasassa oli hyvänkokoinen porukka suomalaisia, joista saisimme mukavan leiriporukan viikon rantalomafestarireissulle. Loppujen lopuksi kyseisen kaverin lähtö reissuun estyi, ja kyselyni päätteeksi meillä ei näyttänytkään lopulta olevan minkäänlaista leiriä kasassa: osa porukasta oli vuokrannut talon, joka tietysti oli jo täynnä porukkaa. Ajatus viikosta keskellä humalaisia vain meidän kahden kesken ei houkutellut, ja sain pian idean toisenlaisesta tavasta käyttää lentolippumme.
Miehelläni on ollut kymmenisen vuotta haaveena päästä Itävallan Hallstatiin, jonka hän oli bongannut illanvietossa kaverinsa kanssa katsellessa eri paikkoja Google Mapsilla. Söpön näköinen kylä on vähän syrjässä kaikesta, eikä sinne tunnu pääsevän helposti busseilla. Lennettyämme Ljubljanaan (josta kohteena lisää myöhemmin) vuokrasimme vuorokaudeksi auton, jolla lähdimme sitten Itävallan puolelle. Kustannuseränä tämä pistokeikka oli lopulta yllättävän suuri: autovuokran ja bensojen lisäksi tuli maksaa 10e rajanylitysmaksu, joka olisi ollut muissa vuokraamoissa vielä huomattavasti isompi. Tämän lisäksi piti ostaa auton ikkunaan tarra, jonka kanssa oli yleensäkin lupa liikkua Itävallan moottoriteillä. Lisäksi tietullit Ljubljanasta Hallstatiin tekivät yhteensä lähes 40e, mihin emme todellakaan olleet varautuneet - kokemuksemme tietulleista ovat olleet muutamia euroja per tulli, eikä todellakaan vaikkapa kahtatoista euroa kerralla. Emme olleet etukäteen tutkineet tätä asiaa riittävästi, ja jotenkin oletimme tuon moottoritiepassin kattavan teillä liikkumisen kulut. Paluumatkan olisimme tehneet pieniä teitä pitkin, mutta niillä oli ajokielto juuri viikonloppuisin, ellei ollut nimenomaisesti menossa johonkin kohteeseen kyseisten teiden varsilla. Tuntui aivan törkeältä rahastukselta maksaa siitä, että ajaa tiellä. Vielä kun Suomessa keksivät tämänkin verotuksen muodon, joka osuu nimenomaan sellaisille alueille, joissa autoa joutuu käyttämään paljon ja julkisia ei ole eli ruuhka-Suomen ulkopuolelle.
Alkuperäinen tarkoituksemme oli siis yöpyä Hallstatissa ja viettää siellä hieman pidemmän aikaa, mutta majoitusten hinnat olivat aivan päätähuimaavan korkeita. Loppujen lopuksi Hallstatiin päästyämme en ole varma, olisinko edes halunnut olla siellä yötä. Tästä lisää myöhemmin.
Sitten siihen reissuun muussa kuin rahallisessa mielessä. Meillä matkaan kului enemmän kuin Mapsin navigoinnin ehdottama aika, sillä tiet heinäkuisena viikonloppuna olivat erittäin täynnä turisteja. Etenkin saksalaisia tuntui olevan joka nurkalla. Parhaimmillaan emme edes saaneet autoa huoltoaseman tai "taukopaikan" parkkiin, koska siellä oli niin paljon lössiä. Huoltoasemien maksulliset vessat herättivät muuten nekin pienenä yksityiskohtana arvostusta Suomen huoltamoiden palveluihin. Toisaalta Itävallassa esimerkiksi karavaanareihin ja muihin ns. omatoimimatkailijoihin on taukopaikoilla varauduttu erityisen hyvin esimerkiksi reilun kokoisten jaloittelualeiden ja eväiden syöntipaikkojen muodossa. Teillä saksalaisten läsnäolo tuntui muutenkin: aivan kuin joka toinen autoilija olisi mielestään ajellut saksalaisilla autobahneilla vailla nopeusrajoituksia. Itse köröttelimme suomalaisittain suunnilleen rajoituksia noudattaen.
Emme olleet ennen käyneet Itävallassa, ja maisemat olivatkin aivan uskomattomat. Tuntui kuin olisi ollut Sound Of Musicin lavasteissa. Matkan varrelle olisi osunut useampikin linna, harmi ettei meillä ollut riittävästi aikaa niiden tutkimiseen. Yhden tosin näimme ihan auton ikkunasta käsin, sillä se oli lähellä tietä korkealla mäellä. Matkalla mentiin usean pitkän tunnelin ja tätä myöten vuoren läpi, ja aina tunnelin lopussa avautuva maisema jaksoi yllättää.
Tiesimme etukäteen Hallstatin olevan melko turistivaltainen paikka, mutta todellisuus olikin vielä överimpi. Jo monta kilometriä ennen kylää oli autoja pitkin poikin, laittomasti ja laillisesti, parkissa tien varressa. Kiersimme kylää hyvän tovin, ennenkuin löysimme ihan virallisen parkkipaikan, jossa oli tilaa. Kylää halkova tie oli aivan täynnä parkkia etsiviä autoja, ja liikenteenohjaajat olivat hätää kärsimässä. Kylässä on muutama iso, maksullinen parkkipaikka, mutta ne olivat aivan tukossa. Ongelman laajuudesta kertoivat myös pihoihin pystytetyt kehotukset olla parkkeeraamatta tähän. Mutta sinnepä sulauduimme turistimassaan yhdessä selfiekeppikiinalaisten ja muiden kanssa pahentamaan Hallstatin turistiongelmaa. Kahden tunnin parkki maksoi muistaakseni kuutisen euroa, eli tähänkin sai pennosia hupenemaan.
Hallstat on aivan upean näköinen paikka. Sekin tuntuu suurelta lavasteelta, aivan epätodelliselta. Kirkasvetisen järven pintaa pitkin lipuvat joutsenet eivät juuri helpottaneet tätä tunnelmaa. Kylän rantaraitti on selkeästi se the-paikka, jonka varrelle erilaiset matkamuistokojut, jätskikioskit ja ravintolat ovat keskittyneet. Ihmettelin, kun ravintoloiden hinnat eivät olleet sen korkeammat kuin vaikkapa Suomessa. Itse söimme rantatien loppupään vaatimattomalla grillillä hyvät annokset wieninleikettä ranskalaisilla, ja hintaa oli kymmenisen euroa. Jääkylmä radler kyytipoikana maistui helteisenä päivänä ihanalta.
Vietimme Hallstatissa kaikkiaan kaksi tuntia, joiden aikana kiipesimme myös maisemapaikoille. Korkealla rinteessä sijaitsi myös Hallstat Charnel House, jossa pääsi ihastelemaan maalattuja pääkalloja sievissä riveissä. Kylän vanhana perinteenä on ollut kaivaa kallot esille, ja kunnioittaa vainajia maalaamalla niihin kauniita koristekuvioita.
Yli kolmenkymmenen asteen kuumuus ja paikan kokoon nähden valtavat turistimassat tekivät Hallstatin kokemuksestamme melko kaksijakoisen. Toisaalta paikka on aivan upea, mutta ainakin turistisesonkina se oli myös surullinen kokemus. Osa turisteista käyttäytyi kuin teemapuistossa tuijotellen maisemia lähinnä puhelimella ottamiensa videoiden kautta, ja toisaalta wannabe-instagram-influencerit etsivät parhaimpia paikkoja ottaa ne eniten tykkäyksiä saavat selfiet. Ihmismassat vaikeuttivat luonnollisesti myös kuvien ottamista, sillä joka paikassa oli aina jonkun pää tiellä.
Kokonaisuutenaan reissu oli kannattava, ja matkalla näkyi ihania perinteisiä itävaltalaisia kyliä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme kulkeneet pikkuteitä pitkin, ja majoittuneet matkalla jossain. Nyt päästyämme hieman kauemmas Hallstatista etsimme hyvän pysähdyspaikan virtaavan puron varresta, ja kävimme uittamassa päivästä väsyneitä jalkojamme kylmässä vedessä.
Miehelläni on ollut kymmenisen vuotta haaveena päästä Itävallan Hallstatiin, jonka hän oli bongannut illanvietossa kaverinsa kanssa katsellessa eri paikkoja Google Mapsilla. Söpön näköinen kylä on vähän syrjässä kaikesta, eikä sinne tunnu pääsevän helposti busseilla. Lennettyämme Ljubljanaan (josta kohteena lisää myöhemmin) vuokrasimme vuorokaudeksi auton, jolla lähdimme sitten Itävallan puolelle. Kustannuseränä tämä pistokeikka oli lopulta yllättävän suuri: autovuokran ja bensojen lisäksi tuli maksaa 10e rajanylitysmaksu, joka olisi ollut muissa vuokraamoissa vielä huomattavasti isompi. Tämän lisäksi piti ostaa auton ikkunaan tarra, jonka kanssa oli yleensäkin lupa liikkua Itävallan moottoriteillä. Lisäksi tietullit Ljubljanasta Hallstatiin tekivät yhteensä lähes 40e, mihin emme todellakaan olleet varautuneet - kokemuksemme tietulleista ovat olleet muutamia euroja per tulli, eikä todellakaan vaikkapa kahtatoista euroa kerralla. Emme olleet etukäteen tutkineet tätä asiaa riittävästi, ja jotenkin oletimme tuon moottoritiepassin kattavan teillä liikkumisen kulut. Paluumatkan olisimme tehneet pieniä teitä pitkin, mutta niillä oli ajokielto juuri viikonloppuisin, ellei ollut nimenomaisesti menossa johonkin kohteeseen kyseisten teiden varsilla. Tuntui aivan törkeältä rahastukselta maksaa siitä, että ajaa tiellä. Vielä kun Suomessa keksivät tämänkin verotuksen muodon, joka osuu nimenomaan sellaisille alueille, joissa autoa joutuu käyttämään paljon ja julkisia ei ole eli ruuhka-Suomen ulkopuolelle.
Alkuperäinen tarkoituksemme oli siis yöpyä Hallstatissa ja viettää siellä hieman pidemmän aikaa, mutta majoitusten hinnat olivat aivan päätähuimaavan korkeita. Loppujen lopuksi Hallstatiin päästyämme en ole varma, olisinko edes halunnut olla siellä yötä. Tästä lisää myöhemmin.
Sitten siihen reissuun muussa kuin rahallisessa mielessä. Meillä matkaan kului enemmän kuin Mapsin navigoinnin ehdottama aika, sillä tiet heinäkuisena viikonloppuna olivat erittäin täynnä turisteja. Etenkin saksalaisia tuntui olevan joka nurkalla. Parhaimmillaan emme edes saaneet autoa huoltoaseman tai "taukopaikan" parkkiin, koska siellä oli niin paljon lössiä. Huoltoasemien maksulliset vessat herättivät muuten nekin pienenä yksityiskohtana arvostusta Suomen huoltamoiden palveluihin. Toisaalta Itävallassa esimerkiksi karavaanareihin ja muihin ns. omatoimimatkailijoihin on taukopaikoilla varauduttu erityisen hyvin esimerkiksi reilun kokoisten jaloittelualeiden ja eväiden syöntipaikkojen muodossa. Teillä saksalaisten läsnäolo tuntui muutenkin: aivan kuin joka toinen autoilija olisi mielestään ajellut saksalaisilla autobahneilla vailla nopeusrajoituksia. Itse köröttelimme suomalaisittain suunnilleen rajoituksia noudattaen.
Emme olleet ennen käyneet Itävallassa, ja maisemat olivatkin aivan uskomattomat. Tuntui kuin olisi ollut Sound Of Musicin lavasteissa. Matkan varrelle olisi osunut useampikin linna, harmi ettei meillä ollut riittävästi aikaa niiden tutkimiseen. Yhden tosin näimme ihan auton ikkunasta käsin, sillä se oli lähellä tietä korkealla mäellä. Matkalla mentiin usean pitkän tunnelin ja tätä myöten vuoren läpi, ja aina tunnelin lopussa avautuva maisema jaksoi yllättää.
Tiesimme etukäteen Hallstatin olevan melko turistivaltainen paikka, mutta todellisuus olikin vielä överimpi. Jo monta kilometriä ennen kylää oli autoja pitkin poikin, laittomasti ja laillisesti, parkissa tien varressa. Kiersimme kylää hyvän tovin, ennenkuin löysimme ihan virallisen parkkipaikan, jossa oli tilaa. Kylää halkova tie oli aivan täynnä parkkia etsiviä autoja, ja liikenteenohjaajat olivat hätää kärsimässä. Kylässä on muutama iso, maksullinen parkkipaikka, mutta ne olivat aivan tukossa. Ongelman laajuudesta kertoivat myös pihoihin pystytetyt kehotukset olla parkkeeraamatta tähän. Mutta sinnepä sulauduimme turistimassaan yhdessä selfiekeppikiinalaisten ja muiden kanssa pahentamaan Hallstatin turistiongelmaa. Kahden tunnin parkki maksoi muistaakseni kuutisen euroa, eli tähänkin sai pennosia hupenemaan.
Hallstat on aivan upean näköinen paikka. Sekin tuntuu suurelta lavasteelta, aivan epätodelliselta. Kirkasvetisen järven pintaa pitkin lipuvat joutsenet eivät juuri helpottaneet tätä tunnelmaa. Kylän rantaraitti on selkeästi se the-paikka, jonka varrelle erilaiset matkamuistokojut, jätskikioskit ja ravintolat ovat keskittyneet. Ihmettelin, kun ravintoloiden hinnat eivät olleet sen korkeammat kuin vaikkapa Suomessa. Itse söimme rantatien loppupään vaatimattomalla grillillä hyvät annokset wieninleikettä ranskalaisilla, ja hintaa oli kymmenisen euroa. Jääkylmä radler kyytipoikana maistui helteisenä päivänä ihanalta.
Vietimme Hallstatissa kaikkiaan kaksi tuntia, joiden aikana kiipesimme myös maisemapaikoille. Korkealla rinteessä sijaitsi myös Hallstat Charnel House, jossa pääsi ihastelemaan maalattuja pääkalloja sievissä riveissä. Kylän vanhana perinteenä on ollut kaivaa kallot esille, ja kunnioittaa vainajia maalaamalla niihin kauniita koristekuvioita.
Yli kolmenkymmenen asteen kuumuus ja paikan kokoon nähden valtavat turistimassat tekivät Hallstatin kokemuksestamme melko kaksijakoisen. Toisaalta paikka on aivan upea, mutta ainakin turistisesonkina se oli myös surullinen kokemus. Osa turisteista käyttäytyi kuin teemapuistossa tuijotellen maisemia lähinnä puhelimella ottamiensa videoiden kautta, ja toisaalta wannabe-instagram-influencerit etsivät parhaimpia paikkoja ottaa ne eniten tykkäyksiä saavat selfiet. Ihmismassat vaikeuttivat luonnollisesti myös kuvien ottamista, sillä joka paikassa oli aina jonkun pää tiellä.
Kokonaisuutenaan reissu oli kannattava, ja matkalla näkyi ihania perinteisiä itävaltalaisia kyliä. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme kulkeneet pikkuteitä pitkin, ja majoittuneet matkalla jossain. Nyt päästyämme hieman kauemmas Hallstatista etsimme hyvän pysähdyspaikan virtaavan puron varresta, ja kävimme uittamassa päivästä väsyneitä jalkojamme kylmässä vedessä.
Kommentit
Lähetä kommentti