Marjaniemen polku Ruissalossa

Asun nykyisin Turussa ihan Ruissalon vieressä, joten kevään tullen olen alkanut tutustua alueeseen laajemminkin. Eilen kävin kiertämässä heti Ruissalon sillan jälkeen alkavan Marjaniemen polun, joka on parin kilometrin mittainen patikointipolku luonnonsuojelualueella. Osa reitistä oli leveää ja soralla päällystettyä polkua, osa ihan ns. kinttupolkua. Ihmettelin, että paikoin merkinnät polun kulusta olivat hieman puutteellisia, joten liikuskelin välillä muitakin tallaajien aikaansaamia polkuja pitkin. Periaatteessa tähän aikaan luonnonsuojelualueella saisi liikkua vain varsinaisia polkuja pitkin, mutta minkäs teet.






Ruissalohan on laajalti tammilehtoa, mitä Suomessa ei oikeastaan muualla ole. Minulle synkkien kuusimetsien kasvattina tämä on jotain todella eksoottista ja hienoa, pyörin reitin alkuosan kuin väkkärä katsellen kaikkea ihmeellistä kasvustoa. Kevät oli kierrokselle muutenkin jotenkin tosi herkullinen aika, kun silmut alkavat aueta ja luonto heräävän kovaa vauhtia eloon. Vastaan tuli vain yksi muu kulkija, hänkin vasta lintutornilla, joten sain todellakin olla rauhassa lintujen sirkutuksen parissa.

Yksi Ruissalon ihanista huviloista, Villa Marjaniemi. Täällä järjestetään erilaisia tapahtumia. Voisin helposti kuvitella esimerkiksi omat hääni kyseiseen kartanoon.


Ensimmäiset kukatkin heräilivät.



En edes tiennyt aiemmin, että Ruissalossa on myös lintutorneja! Satuin kuitenkin yhden sellaisen kohdalle, ja kyllä kannatti! Tosi upeat maisemat joka suuntaan. Kannattaa kuitenkin huomioida, että rappuset ovat ennemminkin tikapuut, eli ihan jokaiselle ei ylös pääsyä ole.

Siellä se keskusta häämöttää. Vasemmalla Mikaelin kirkon ja Tuomiokirkon tornit.

Tästä näkee tuon puiden kasvustollisen jakauman, eli osalti Ruissalo on ihan puhdasta mäntymetsää, joka muuttuu kuitenkin tammilehdoksi nopeasti.

Sammakotkin olivat jo käyneet kutemassa useampaankin lätäkköön.

Jonkun hyönteisen poikasia?
Ruissalossahan on tosiaan nähtävää ihan useammaksi päiväksi. Käyn lähiaikoina kiertämässä myös muut patikointireitit, toivottavasti ne ovat yhtä kivoja kuin tämä. Ruissalossahan on tunnetusti myös kylpylä, ravintoloita, kahviloita, uimarantoja, upea kasvitieteellinen puutarha...kaikki tämä lyhyen matkan päässä keskustasta, ja on saavuttu rauhalliselle maaseudulle. Minä tykkään!

Kommentit

Suositut tekstit