maanantai 25. heinäkuuta 2016

Teijon kansallispuisto

Piti tehdä kesälomareissu poikakaverin kanssa. Listalla oli aluksi Hanko, missä kumpikaan meistä ei ole koskaan käynyt, sekä Rosalan viikinkikeskus. Katselin mitä kaikkea jännää näille seutukunnille sattuu matkan varrelle, ja Teijon kansallispuisto tuli nopeasti vastaan. Hommahan eskaloitui niin, että suunnitelmista putosi aikataulullisista syistä Hanko kokonaan, ja Teijo sai leijonanosan viikonloppumme ajasta. Viikinkikeskuksesta tulossa tavaraa myöhemmin.

Olimme kumpikin todella luonnonrauhassa oleilun tarpeessa. Niiltä osin Teijo oli vähän ristiriitainen paikka, sillä heinäkuisena viikonloppuna siellä oli porukkaa aika pirusti, ainakin kun vertaa Kuhankuonoon keskellä viikkoa. Saavuimme perjantai-iltana Matildajärven rannalle Roosinniemen laavulle, ja saimme todeta jokaisen laavun olevan kansoitettu aina niiden ohi kulkiessamme. Huomautan muuten niille jotka parkkeeraavat Matildajärven rannalle ja tuolle samalle laavulle aikovat yöpymään, että tuo vajaan kilometrin kävely ei ole isojen kantamusten kanssa mikään iisein. Itse olimme varustautuneet ihan kunnon patjalla jne, joten oli melkoinen projekti juurakoiden ja kapeiden portaikkojen keskellä sinne asti pääseminen. Laavulla oli tosiaan iltaa viettämässä pari tyttöä, ja seuraavana yönä ihan laavussa yöpyi joku porukka. Pysyttelimme itse omissa oloissamme toisella rannalla, josta pääsi kivasti uimaan ja jonne teltan sai mahtaville näköaloille pystyyn.

Ei huonot maisemat aloittaa aamu.

Roosinniemen laavu
Teijossa on tosiaan telttailu suositeltavaa laavujen läheisyydessä, ja niitä laavuja onkin hyvillä sijainnilla ja useita. Niiden yhteydessä on lisäksi puuvajat sekä vessat, useimmista taitaa päästä myös uimaan. Oikein ihanteellinen alue leiriytymistä ajatellen siis. Läksimme lauantai-aamuna kiertämään 10km pituista Puolakkajärven kierrosta. Kuten viimeksi kirosin Pukkipalon kohdalla, myös tälläkin reitillä hiekkatie tylsine näkymineen oli hieman turhan hallitsevana elementtinä matkallisesti. Myös poikaystäväni tylsistyi nopeasti pitkää tietä kulkiessa. Toisaalta on myös sanottava, että taisimme eksyä hetkeksi pois varsinaiselta reitiltä. Tämän tosin laitamme ihan puhtaasti opasteiden piikkiin, ne olivat paikoin olemattomia. Kannattaa pitää kartta nokan edessä mikäli meinaa reitillä pysyä. Tosin järveä kiertäessä on melko loogista pysytellä melko lähellä rantaa, ettei pääse eksymään kovin kauas...

Taas pitkospuilta löytyi kavereita.

Totesimme puolivälin jälkeen laavulla makkarataukoa pitäessämme, että reitti tuntuu tosi helpolta ja enemmänkin jaksaisi. Päätimme yhdistää Matildajärven kierroksen vielä päivän päätteeksi tähän reittiin, jolloin saimme kohtalaisen pitkän reitin. Kaikkinensa päivän aikana kilometrejä tuli askelmittarin mukaan 20, mikä kivakulkuisessa maastossa (tieosuudet poislukien) tuntui oikein hyvältä päivämatkalta. Enkä edes ole itse tottunut arkena kulkemaan jalan kovin pitkiä matkoja.

Matildajärven maisemia.

Puolakkajärven kierros yksinään olisin ollut vähän tylsä kokemus, sillä se ei tarjonnut hienoihin luontokohteisiin tottuneelle juuri mitään uutta. Ihan tavallista metsää ja hiekkatietä, vähän suota. Matildajärven kierros oli suhteutettuna paljon parempi, sillä siellä korkeuserot toivat mahtavia näköalapaikkoja järvelle. Maasto oli tällä reitillä metsää, mutta sopivan vaihtelevaa. Edelleenkin vain ihmettelimme muun kulkijan määrää, etenkin lapsiperheitä oli jotenkin hämmentävän paljon. Äiti vauva kantorepussaan kallioiden keskellä oli silmilleni jopa pelottava näky. Itse en pitäisi kohdetta mitenkään lapsiperhepaikkana, ehkä jos haluaa päiväseltään käydä uimassa ja paistamassa makkaraa laavulla, ehkä olla yön yli teltassa. Tietysti hyvä kun lapsia viedään luontoon, mutta kyllä jatkuva kiljumisen kuunteleminen vei sitä hakemaani erämaatunnelmaa aika tehokkaasti pois. Kaikkinensa viihdyimme silti tosi hyvin, kun pystytimme telttamme kauas muista ja saimme näin oman rauhamme nauttia olemassaolostamme.
Oma niemekkeemme kalliorantoineen.

Sunnuntaina kävimme lähtiessämme vielä aamusta katsomassa Jeturkastin, joka on siis muinaisranta. Suomeksi siis iso alue täynnä kiviä. Tuonne pääsi autolla melkein äärelle, olisiko edestakainen matka ollut puolitoista kilometriä. Tämäkin leveää polkua, joka oli tehty esteettömyyttä silmälläpitäen. Ihan kiva näkymä tuokin.


Eli vinkit Teijoon telttailemaan ja patikoimaan aikoville:
- leiriydy kauas muista, laavun lähistölle, mikäli et ole ylisosiaalista tyyppiä.
- reittejä on helppo yhdistellä, ei kannata tyytyä vain yhteen lyhyeen.
- tähän aikaan mustikkaa on kerättäväksi ja mussutettavaksi huomattavan paljon.
- maasto ei ihan helppokulkuisinta, paitsi Jeturkastille vievä polku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti