maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kohti Islantia -päivitys

Syyskuun alun Islannin reissu tosiaan lähenee, ja samalla matkasuunnitelmia on tehtävä. Varasimme matkakumppanikaverini kanssa lennot hyvissä ajoin, mutta päätimme jättää hostellien ja auton varauksen tuonnemmaksi. Noh, se tuonnemmaksi tuli, ja kaikki on nyt buukattu lukuunottamatta paluupäivän lentokenttäbussia. Eli helpointa osaa.

Auton vuokraukseen Islannissa on hyvä käyttää hieman aikaa ja ajatusta. Hintaeroja on, ja ne ovat isoja. Etenkin sesonkiaikana matkustaville vuokra-autojen hinnat ovat hyvinkin pilvissä. Sama koskee myös majoitusta. Pähkäilimme aikamme, että emme välttämättä haluaisi kuluttaa ihan törkeästi yhteen reissuun, mutta tahtoisimme mennä suhteellisen huolettomasti ja kulkea oman mielemme mukaan. Auton vuokraaminen oli siis must, mutta mites majoitus? Onko pikkukylien majapaikoissa tilaa, pitääkö varata etukäteen, onko kallista ja mitä jos haluaakin jäädä jo matkan varrelle yöksi? Ratkaisimme probleeman pakettiautolla, jossa on takana nukkumista varten patjat! Auton mukana tulee myös ruuanlaittovehkeitä sun muita, eli kuumien lähteiden luvatussa maassa matkustaessa ei vaivattomampaa voi olla. Pääsemme helpolla, kun voimme suunnata minne nokka näyttää, kokata kun nälkä iskee ja yöpyä käytännössä missä tahansa. Roadtrip in Iceland!

Lainakuva. Tässä unelmieni roadtripin auto ja maisemat!
Vuokrasimme pakun Campervan Icelandista, jossa hintataso oli syyskuussa muita hieman tai jopa reilusti edullisempi. Firman edustaja tulee kuulema lentokentälle asti minun nimeäni kantavan kyltin kera meidän noutamaan autolle, josta pääsemmekin jatkamaan kätevästi matkaa. Myös palautus sujui ongelmitta, eli joku hakee kiesin viimeistä yötä varten varaamamme Reykjavikin hostellin edustalta. Ajattelimme tosiaan viettää viimeisen yön Reykjavikissa ja päädyimme kalliiden majapaikkojen selailun päätteeksi valkkaamaan huoneen Reykjavik Hostel Villagesta. Se hyvä puoli Reykjavikin hostelleissa ja hotelleissa on, että mikään ei tunnu olevan kaukana keskustasta (tosin miten se olisi mahdollistakaan, kun keskusta on niin pieni...). Reissun jälkeen arvioin sekä autonvuokrausta että hostellia hieman paremmilla tiedoilla.

Eli nyt kun paku ja yöunipuoli on kunnossa, niin enää puuttuu se tärkein eli reittisuunnitelma! Valinnanvaikeutta on ilmassa, sillä maassa on niin helkkaristi nähtävää. Ainakin etelärannikko ja saaren luoteispuoli kiinnostavat kovasti, mutta rajallinen pari päivää ei kaikkeen tule riittämään. Onneksi olen lehmänhermoinen kuski ja tykkään autossa istumisesta :) Vielä on onneksi reilut kaksi kuukautta aikaa päättää, mitä oikeasti on must see-listalla ja mitä jätetään "tehdään jos ehditään" -kategoriaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti