tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lentämisestä

Suurin osa ihmisistä inhoaa lentämistä, lentokoneita, paikallaanistumista, lentokoneruokaa sekä lentokenttiä sydämensä kyllyydestä. Heille lento on pakollinen välikäsi kohti päämäärää, eli määränpäätä. Lisäksi lentopelko voi haitata oikeasti elämää, ja nousussa ja laskussa lukkiutuvat korvat voivat olla todella kivuliaat. Oma kammotukseni on turvatarkastus, joka kiristymisensä jälkeen on ollut todella hermoja raastava: tekisi parhaimmillaan mieli heittäytyä alusvaatteisilleen, ettei ainakaan tulisi valitusta! Lisäksi henkilökunnan eriävät mielipiteet siitä, mitä tulee ottaa laukusta/päältä pois ja asettaa erikseen kaukaloon, on tosi turhauttavaa. Koneet piipittävät ihan satunnaisesti, esimerkiksi eräät kenkäni ovat olleet useammalla reissulla ja noin puolet kerroista kone piippaa niiden kohdalla. Toisinaan henkilökuntaan kuuluva on käskenyt ottaa nämä kyseiset kengät pois, toisinaan ei. Nykyisin otan ne ihan suosiolla, koska se piippaaminen rasittaa. Entäs sitten rannekello, osa käskee ottaa pois ja osa ei. Lisäksi nämä ääliöt, jotka tuntuvat toimivan turvatarkastusjonossa maailman hitaimmin! Normaalilla järjellä oleva heittää automaattisesti pois kaiken, minkä suinkin muistaa ja hoksaa, mutta toisille nesteetkin pitää vääntää rautalangasta.

Yleisesti ottaen silti kuulun itse siihen onnelliseen vähemmistöön, joka suorastaan rakastaa kaikkea lentämiseen liittyvää. Myönnän, että kiireessä lentokentillä suhailu, hieltä lemuavan ventovieraan viereen joutuminen koneessa ja myöhässä lähtevä lento voivat olla suuria matkan pilaajia. Keskivertokokemukseni mukaan lentokentälle pääsy on minulle aina merkki lomareissun alusta, matka tuntemattomaan ja kohti seikkailuja. Tykkään isoista kansainvälisistä lentokentistä, joissa kukaan ei ajattele toisen kansallisuutta, kaikki ovat vain matkalla johonkin. Tuon turvatarkastuksen jälkeen on mukana enää käsimatkatavarat, ei tarvitse stressata ehtimisestä ja voi kaikessa rauhassa konetta odottaessa vaikkapa lukea tai kierrellä taxfree-myymälöissä.

Reilu vuosi sitten joulun tienoilla Helsinki-Vantaan asemalla sai ihastella piparilentokenttää.

Mikäli koneessa saa paikan oman matkaseuralaisensa vierestä, mielellään ikkunapaikalta ja ei siiven kohdalta, on lentäminen yleensä tosi miellyttävää. Olen itse pienikokoinen nainen, joten mahdun mukavasti ahtaisiinkin koneisiin. Toista mieltä on kaksimetrinen poikaystäväni, jolle pienet koneet ovat hiemankin pidemmillä lennoilla tuskaa...Pitkään aikaan en ole sattunut koneessa lähelle huutavia kakaroita, joille antaisin ihan heti lähestymiskiellon lentokoneisiin! En suin surminkaan käsitä, onko vanhemmallakaan kiva ahtaassa koneessa huutavan vauvan kanssa, saati sitten että ajattelisivat muita. Etenkin pitkillä lennoilla tämä on tosi rasittavaa. On ihan ymmärrettävää, että joillain on esimerkiksi sukulaisia ulkomailla, ja heitä täytyy lentäen lähteä katsomaan, ihan ok tässä tapauksessa. Itse odottaisin huutavaisen vauvan äitinä, kunnes pahin karjuntaikä on ohi, ennen ahtaaseen purkkiin astumista.

Nousun painoton tunne on se paras hetki. Kun kone nousee kiitoradasta, on arki ainakin hetkeksi takana ja aikaa vain omalle tekemiselle. Aikanaan minulla meni korvat helposti lukkoon nousun ja laskun aikana, ja vuosikausia järsin purkkaa. Nykyisin osaan säädellä paineen korvissani ihan ilman minkään puremista.


Tuntikausien istuminen siis edessä. Lapsena käytin tyytyväisenä lomalennot lapsille tarjottujen puuhakirjojen, tarravihkojen jne. parissa, ihan mekkaloimatta. Tähän aikaan tosiaan siis lensimme vain lomalentoja, ja niillähän yleensä näytetään lisäksi koko perheelle sopivia elokuvia sekä piirrettyjä. Tästä tykkään edelleen! On isoa plussaa, jos koneessa näkee jotain edes etäisesti kiinnostavaa leffaa. Lisäksi kuulun heihin friikkeihin, jotka ihan rehellisesti tykkäävät lentokoneruuasta. Ruoka on lentoni paras osuus, ja vaikka ruuan laatu on monesti vähän mitä on, se on kuitenkin lämmintä. Usein mukana oleva salaatti on sentään hyvää, myös tuore leipä ja joku jälkkäripulla ovat hyviä. On jotenkin absurdi tilanne vetää naamaansa jotain lasagnea yli 10km korkeudessa..!

Hirveän näköinen rykäisyhän se lentokoneruoka on, tässä oikea malliesimerkki.

Muina viihdykkeinä lennon aikana minulla on yleensä kirja tai pari mukana. Lisäksi kuuntelen musiikkia joko omasta soittimestani tai lentokoneen musiikkivalikoimista. Myös hyvällä kelillä ja ikkunapaikalla istuessa ihan ikkunasta ulos katseleminen voi olla tosi viihdyttävää, siinä näkee miten pellot on muotoiltu ja miten lukuisat eri tiet kokoontuvat lopulta yhteen vieden suureen kaupunkiin. Noustessa ja laskiessa näkee myös asuinalueita, uuteen maahan mennessä onkin mielenkiintoista päästä hieman kärryille paikan arkkitehtuurista jo ilmasta käsin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti